Ulosoton asiakasmäärä pysynyt maltillisena koronasta huolimatta – sosiaali- ja terveysalan asiat vähentyneet
Ulosotossa oli vuoden 2021 aikana 560 000 eri velallista, missä on laskua edellisvuoteen noin puolitoista prosenttia. Heistä luonnollisia henkilöitä oli 91 prosenttia ja juridisia henkilöitä yhdeksän prosenttia. Koronapandemian vaikutukset eivät ole toistaiseksi näkyneet ulosotossa kovin laajalti.
Vuonna 2021 ulosottoon saapui 2,8 miljoonaa asiaa, mikä on noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Pitkään kasvussa olleiden sosiaali- ja terveysalan asioiden määrä väheni noin 16 prosenttia. Myös veroasioita oli vuonna 2021 edellisvuotta vähemmän. Yksityisoikeudellisissa asioissa jatkui lievä kasvu. Yritysvelallisten määrä väheni yli neljä prosenttia.
Velkojille tilitettiin ennätystulos
Vuosi 2021 oli Ulosottolaitoksen ensimmäinen kokonainen toimintavuosi organisaatiomuutoksen jälkeen. Velkojille tilitettiin yhteensä 1,2 miljardia euroa. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna neljä prosenttia. Euromääräisesti tulos on kaikkien aikojen korkein.
− Ottaen huomioon ulosottotoimen suuren rakenneuudistuksen toimeenpanosta ja koronapandemian aiheuttamista poikkeusoloista johtuneet hankaluudet tulos oli odottamattoman hyvä, toteaa valtakunnanvouti Juhani Toukola.
Häätöjen määrä lisääntyi, mutta pysyi edellisvuosia alhaisempana
Viime vuonna toimitettuja häätöjä oli noin kuusi prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Vaikka vireille tulleiden ja toimitettujen häätöjen määrässä oli kasvua, olivat määrät edelleen koronaa edeltäneitä vuosia 2018–2019 matalammalla tasolla.
Ulosottomyyntien määrät vähenivät noin 20 prosenttia. Toteutuneiden realisointien määrään on vaikuttanut koronapandemia ja Ulosottolaitoksen organisaatiomuutos.
− Ulosottolaitoksen henkilöstö on vaikeutuneista olosuhteista huolimatta pystynyt hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä erinomaisesti, Toukola kommentoi.
Ulosottomenettely on oikeuden toteuttamista
Oikeudet ja velvollisuudet määrätään yleensä tuomioistuimen päätöksessä tai viranomaisen toimittamassa maksuunpanossa. Tarvittaessa ne toteutetaan ulosottomenettelyssä voimassa olevan lain mukaisesti. Ulosottoviranomainen on puolueeton ja riippumaton oikeusviranomainen, joka antaa oikeussuojaa kaikille menettelyn asianosaisille.
Ulosotto Suomessa – Ulosottolaitoksen tilastoja vuodelta 2021
Lisätietoja:
Apulaisvaltakunnanvouti Jarmo Kivistö
Tilastot: erityisasiantuntija Teemu Turpeinen