Toiminnan jalanjälki

Toiminnan jalanjäljellä tarkoitetaan negatiivisia vaikutuksia, joita organisaation olemassaolosta aiheutuu toimintaympäristöön. Kestävyystyössä olemme pyrkineet tunnistamaan toiminnastamme asioita, jotka vaikuttavat jalanjälkeemme. Olemme arvioineet, että jalanjälkemme muodostuu toimitiloista, paperipostista ja matkustamisesta. Jatkossa tavoitteemme on löytää keinoja, joilla voimme pienentää toiminnastamme aiheutuvaa jalanjälkeä.

Toimitilat

Ulosottolaitos on sitoutunut noudattamaan oikeushallinnonalan yhteistä toimitila- ja työympäristökonseptia sekä valtion toimitilastrategiaa. Näillä yhtenäistetään ja ohjataan toimitilojen suunnittelua hallinnonalalla.

Tunnistamme, että toimitiloista ja toimitilojen käytöstä kohdistuu toimintaympäristöön negatiivisia vaikutuksia. Näitä vaikutuksia tulee toimitilojen ylläpidosta, kuten jätteistä, sähköstä ja lämmityksestä ja toiminnasta itsestään, kuten tulostamisesta. Lisäksi toimitilojen olemassaolosta aiheutuu vaikutuksia koko rakennuksen elinkaaren ajan. Ulosottolaitoksen saatavilla ei ollut raporttia laadittaessa käytössä olevia toimitiloja koskevat edellä mainittuja tietoja. Kestävyystyössä pyritään jatkossa seuraamaan näitä tietoja toimitilojen osalta.

Ulosottolaitoksen toimitilojen käyttöaste on noin 25–30 prosenttia, joten toimitilojen tilatehokkuudessa on parannettavaa.

Paperiposti

Tavoitteemme on minimoida kirjepostin lähettäminen ja olemme edistämässä digitaalista viranomaisviestintää. Ulosoton kirjeet menevät luettavaksi Suomi.fi- asiointitilille, mikäli sähköistä viestien vastaanottamista ei ole estetty. Vuonna 2024 Ulosottolaitos lähetti noin 3,7 miljoonaa kirjettä, joka on huomattava määrä verrattuna muihin toimijoihin.

Ulosottoon tulee vuosittain vireille hieman alle kolme miljoonaa asiaa. Tietojärjestelmien aktiivinen kehittäminen on mahdollistanut sen, että ulosottohakemuksista jopa noin 99 prosenttia tulee vireille sähköisesti. Sähköinen asiointi ulosotossa on korvaamassa paperisen asioinnin.

Toimituskäyntien matkustuskilometrit

Ulosottomiesten työhön kuuluu matkustamista. Työtehtävien luonteen vuoksi kulkuneuvona on usein käytettävä henkilöautoa. Vuoden 2024 aikana ulosottomiehille kertyi noin 640 000 ajokilometriä. Yhtä toimituskäyntejä suorittavaa ulosottomiestä kohden tämä tarkoittaa noin 1 300 kilometriä vuodessa.

Matkustaminen

Ulosottolaitoksessa tehdään paljon etätyötä. Päivittäin noin 75 prosenttia henkilöstöstä on etätyössä. Tämä vähentää matkustamista työpaikalle ja mahdollistaa myös toimitilojen tiivistämisen. Ulosottolaitos kehittää etätyökäytäntöjä ja monipaikkaisen työskentelyn mahdollisuuksia ottamalla huomioon viraston toiminnalliset tarpeet sekä henkilöstön hyvinvoinnin.

Otamme tapahtumien paikkavalinnoissa huomioon niiden helpon saavutettavuuden. Suosimme tilaisuuksien järjestämistä paikoissa, joihin useimpien osallistujien ei tarvitse matkustaa kaukaa, ja suosimme tarjoiluissa vastuullisia valintoja.

Vuonna 2024 Ulosottolaitoksen henkilöstön koulutuspäivistä 33 prosenttia toteutettiin etänä.