2025/3: Nuoretkin kokevat talousvaikeudet epäonnistumisena

Häpeä. Se on tunne, jota monet talousvaikeuksiin ajautuneet kertovat kokevansa. Häpeä siitä, ettei ole onnistunut hoitamaan omaa talouttaan hyvin. Häpeä siitä, että muut ovat onnistuneet, minä en.

Opiskelijoiden mielenterveystyötä tekevän Nyyti ry:n asiantuntija Atte Rimppi on nähnyt työuransa aikana paljon talousvaikeuksista ja mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria.

─ Mielenterveysongelmat tekevät asioista vaikeita ja mitättömiäkin. Nuoret usein sopeuttavat kuluttamistaan väheneviin resursseihin, mutta jossain raja menee silti. Jos toimintakyky heikkenee merkittävästi, ei enää pysty pyörittämään omaa talouttaan, jos aikaisemminkin on juuri ja juuri sinnitellyt rahojen riittämisen kanssa, Rimppi sanoo.

Ensin luottamus, sitten auttaminen

Rimppi on kohdannut työssään paljon nuoria, jotka kamppailevat talous- ja mielenterveysmurheiden kanssa. Hänen mukaansa on tärkeää, että nuori kohdataan hienotunteisesti, eikä häntä tuomita tai paineta alas. Nuori on saattanut olla itse itselleen jo tarpeettoman ankara.

Jotta nuorta voi auttaa, hänen luottamuksensa täytyy voittaa. Rimppi kannustaa etenemään pienin askelin ja ensin tutustumaan rauhassa.

─ Henkilökohtaisesti pyrin olemaan ystävällinen ja lämmin, jotta nuorelle tulee olo, että minulle hän voi puhua. Pyrin myös korostamaan, että olen tässä sinua varten. Miten haluat edetä? Kyselenkö enemmän, vai haluatko puhua? Rimppi kertoo.

Rimppi korostaa, että tärkeintä on kohdata nuori ihmisenä ja nähdä, että hänellä on historiansa. Jos auttajalla on aito pyrkimys ymmärtää, miksi tilanteeseen on tultu, se auttaa nuorta avautumaan ja ymmärtämään omaa tilannettaan ja syitä siihen. Nuorelta voi esimerkiksi kysyä, minkälaisia tunteita talousvaikeudet aiheuttavat hänelle.

─ Nuori ei välttämättä edes puhu taloudesta, vaan enemmänkin tunnetaakasta. Tunnepuhe on kuitenkin yhtä tärkeää kuin rahapuhe.

Onnistumisen kokemus voi kantaa pitkälle

Isot muutokset elämäntilanteessa ovat yhteydessä talousvaikeuksiin, koska usein niillä on vaikutusta esimerkiksi työllistymiseen tai opiskeluun. Joskus vaikea tilanne voi kehittyä lyhyessäkin ajassa.

Kun nuori saa apua taloutensa hallintaan, hänen oma olotilansa muuttuu. Rimppi korostaa, että juuri kokemus oman olotilan muutoksesta on arvokas nuoren itsetunnolle ja toimijuudelle. Jos on ylittänyt elämässään ison esteen, tunne onnistumisesta voi kantaa pitkälle ja kannustaa tavoittelemaan seuraavaa unelmaa.

─ Puhutaan minäpystyvyydestä, joka tarkoittaa sitä, kuinka hyvin uskoo pystyvänsä ylittämään vastaan tulevat esteet ja vaikeudet. Jos olet ylittänyt elämässäsi ison esteen, se voi kantaa elämässä todella pitkälle, jopa vuosien ja vuosien päähän.

Keskusteluja ja pohdintaa yhdessä

Ulosottolaitoksen ennakoivan talousneuvonnan työn pääkohderyhmänä on jo muutaman vuoden ollut nuoret. Tietoa oman talouden hallinnasta on haluttu jakaa erityisesti nuorille, koska heitä halutaan ohjata kiinnittämään huomiota talousasioihin, joihin jokaisella on mahdollisuus omilla toimillaan vaikuttaa.

Nuoria on tavoitettu erilaisin keinoin, esimerkiksi oppilaitosvierailuin sekä virtuaalisin oppitunnein.

─ Käyn usein ammattikouluissa puhumassa taloudenhallinnasta. Kerron muun muassa, mitä lasku ja eräpäivä tarkoittavat. Yhdessä nuorten kanssa pohdimme, missä järjestyksessä menot tulisi maksaa ja mitä pitäisi tehdä, jos saa laskun, jota ei pysty maksamaan eräpäivään mennessä. Puhumme myös siitä, mitä tapahtuu, jos lasku päätyy ulosottoon, kertoo ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Sofia Sundman Ulosottolaitoksesta.

Sundmanin mukaan nuoret eivät ole yleisönä helppo, mutta kun heidän kanssaan pääsee samalle aaltopituudelle, voi syntyä hyviä keskusteluja ja oivalluksia.

─ Usein nuoret yllättyvät siitä, kuinka paljon rahaa voisivat säästää, jos vähentäisivät energiajuomien ostamista. Kaikki eivät myöskään ole ajatelleet, mitä seurauksia maksuhäiriömerkinnästä voi olla, Sundman sanoo.

Atte Rimpin vinkit talousvaikeuksissa olevan nuoren kohtaamiseen

Kysy, kuuntele, ole läsnä, älä tuomitse.

Osoita nuorelle, että olet kiinnostunut hänestä ja tiedostat, että tilanne on nuorelle vaikea.

Nuoren tilannetta voi lähteä avaamaan vaikka tällaisin kysymyksin:

  • Oletko puhunut taloushuolistasi aikaisemmin kenenkään kanssa?
  • Miltä tuntuu ajatus, että alkaisit puhua niistä?